torstai 26. marraskuuta 2009

Torstai


Tänään oli pitkä päivä, Aamuherätyksen aamiaisen sekä kävelyn, ratikka-ajelun ja bussimatkan jälkeen Cernissä oli pari tuntia luentoja hiukkaskiihdyttimistä ja –ilmaisimista sekä tulevaisuuden haasteista. Mikko Voutilainen, jonka väitöskirja USAssa palkittiin vuoden parhaana, kertoi niistä meille.


Lounaan jälkeen Mikko Nousiainen esitteli suunniteltavaa uutta CLIC kiihdytintä , jota hän on suunnittelemassa, ja jos hyvin sattuu, se on valmiina 2025, eli kun vasta käynnistetyn LHC elinikä alkaa olla lopuillaan.


Luennon jälkeen matkasimme Genevessä olevaan YK:n toimipisteeseen. Jossa näimme lasien takaa istuntoa ja voimme hetken kuunnella valtuutettujen puheita.
Erään käytävän seinällä oli myös kuva YK:n edeltäjän Kansainyhteisön ensimmäisestä merkittävästä päätöksestä, eli Ahvenanmaan kysymyksen ratkaisusta 1919.

Lähtiessä rakennuksesta oli jo iltahämärä, Iso tuoli kuvassa oli maamiinojen uhrien muistamiseen tehty taideteos. Poikkinainen jalka kuvaa miinojen aiheuttamaa tuhoa.

Ei kommentteja: